maanantai 9. kesäkuuta 2008

Aktivistit sulkivat Patrian Tampereen toimiston

Tiedotusvälineille 4.6.2008 klo 11.15

* Kansalaisaktivistit sulkivat Patrian Tampereen toimiston kahdeksi tunniksi

* Antimilitaristit protestoivat aseiden myymistä sotaa käyviin maihin

Aseistakieltäytyjäliitto ja Muurinmurtajat-ryhmä järjestivät tänään
antimilitaristisen väkivallattoman mielenilmauksen Tampereella
asevalmistaja Patrian toimistolla. Mielenosoittajat sulkivat toimiston
kaksi sisäänkäyntiä protestoidakseen asevientiä vastaan
kansalaistottelemattomuuden keinoin.

Toimiston sisäänkäynnit olivat suljettuna kaksi tuntia, jonka jälkeen
poliisi pidätti blokkaukseen osallistuneet 11 mielenosoittajaa,
tapahtuman tiedottajan sekä muutaman tapahtumaa sivusta seuranneen henkilön.

Aseistakieltäytyjäliitto ja Muurinmurtajat haluavat puolustusvoimien
lippupäivänä 4.6. tuoda esille kansainväliseen asebisnekseen liittyvän
nykypäivän.

Suomen valtio omistaa Patriasta 73,2%. Loput 26,8% omistaa European
Aeronautic Defence and Space Company EADS. Mielenosoituksella halutaan
tuoda esiin, kuinka Patrian kautta Suomen valtio:
1.Tukee amerikkalaisia joukkoja Irakissa ja Afganistanissa.
2.Toimittaa ammuksia USA:n armeijan laittomaan käyttöön.
3.On yhteistyössä skandaaleista tunnetun brittiläisen puolustus- ja
ilmailuyrityksen BAE Systemsin kanssa.
4.Toimii skandaaleistaan ja Ranskan ydinaseohjelman tukemisesta tunnetun
EADS:n kumppanina.
Myös Patria itse on viime päivinä päässyt otsikoihin aseviennin
lahjusskandaaleista.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Patria

Patria Oyj on

kansainvälisesti toimiva puolustus- ja ilmailuteollisuuskonserni, joka on suurelta osin Suomen valtion (73,2%) omistama. Toinen omistaja on European Aeronautic Defence and Space Company EADS N. V. (26,8 %).


Patrian kautta Suomen valtio

  1. tukee amerikkalaisia joukkoja Irakissa ja Afganistanissa;

  2. toimittaa ammuksia USA:n armeijan laittomaan käyttöön;

  3. on yhteistyössä skandaaleista tunnetun brittiläisen puolustus- ja ilmailuyrityksen BAE Systemsin kanssa;

  4. toimii skandaaleistaan ja Ranskan ydinaseohjelman tukemisesta tunnetun EADS:n kumppanina.


1. Irak ja Afganistan


Amerikkalaisten hyökkäys Irakiin oli ja on edelleen laiton teko, kuten Yhdistyneet kansakunnat ovat linjanneet. Suomi ei liittynyt sotakoalitioon, mutta Suomen valtio haluaa Patrian kautta toimittaa USA:n merijalkaväelle uuden miehistönkuljetusajoneuvon yhteistyössä Lockheed Martinin kanssa.

USA:n armeija pakkosiirtää vankejaan laittomasti Afganistanista Guantanamon vankileirille. Patria omistaa osuuden norjalaisesta Nammosta, joka omistaa Talley Defense Systemsin, joka puolestaan toimittaa USA:n armeijalle M72 LAW -kertasinkoja. USA:n armeija käyttää tätä panssarintorjunta-asetta kaikilla taistelualueillaan.

2. Nammo

Patria omistaa 50 % Nordic Ammunition Groupista (Nammo), joka tuottaa panssaria läpäiseviä Mk 211 -ammuksia. Norjan hallitus on määritellyt tämän puhtaasti varusteidenvastaiseen käyttöön tarkoitetuksi ammustyypiksi. Lisäksi Punainen risti on yrittänyt kieltää nämä ammukset.

USA:n armeija kuitenkin pitää Mk 211 -ammuksia sopivina niin ihmisten kuin varusteidenkin vastaiseen käyttöön. Se käyttää niitä molempiin tarkoituksiin, vaikka Pietarin vuoden 1868 julistus katsoo tällaisten ammusten käyttämisen ihmisiin olevan laitonta.

3. BAE Systems

Patria on BAE Systemsin hyvä yhteistyökumppani:

Toimintamme kansainvälinen luonne on konkretisoitunut AMOS-asejärjestelmän kehittelyssä yhdessä Ruotsin BAE Systems Hägglundsin kanssa. (Product Manager Ville Pesonen Patria Oyj:n vuosiraportissa 2005.)

BAE Systemsillä on pitkä historia lahjontaan liittyen. Väitteiden mukaan yhtiö on lahjonut esimerkiksi Tansaniassa (12 miljoonalla dollarilla), Tsekin tasavallassa ja Saudi-Arabiassa (jopa 120 miljoonalla punnalla vuodessa).

4. EADS

Ranskan rahoitusmarkkinoiden valvojien AMF:n alustavan raportin mukaan EADS:n ja sen lentokoneosasto Airbusin entisten ja nykyisten johtajien välillä on tapahtunut “massiivista” laitonta osakekauppaa. Lisäksi EADS omistaa M51 -yhtiön, minkä vuoksi EADS mainitaan Norwegian Council on Ethics for the Government Pension Fund – Global -säätiön suosituksissa.


Suomen valtion sekaantuminen yllä mainittuihin osakkuuksiin ja niiden seurauksiin on tuomittavaa. Tämän on loputtava.

Muurinmurtajat ja Aseistakieltäytyjäliitto

maanantai 12. toukokuuta 2008

Patria annual report

Introduction
This report is a summery of the report publicized by Patria Oy in March 2008. This summery will give an overview of what has been and is keeping Patria busy and shows how this company is dragging the Finnish State further into the international arms trade. From the annual report I selected the parts that are interesting, so if you want some more detail, you can look up the report yourself on: www.patria.fi

Numbers
New orders: 568.0 million
Net sales: 541.2 million
Net sales outside of Finland: 49 %

Significant events 2007

  • 264 Patria AMV's to South Africa (together with BAE Systems and Denel).

  • Development of UAV's for Finnish army to replace mines.

  • Development of Patria Namo mortar system for boats of Finnish army.

  • Maintenance support agreement for Nordic countries helicopters.

  • Delivery of first Patria helicopter for Swedish Forces.

  • Acquisition of Tekla's business (command and control systems and fire control systems).

  • 84 Patria AMV's to Croatia (built by Duro Dakovic Special Vehicles in Slavonski Brod).

  • Cooperation agreement with Lockheed Martin for American Marine Personnel Carier.

  • Agreement with NHIndustries for development helicopter life cycle support services and service for Nordic countries.

  • Patria AMV's to United Arab Emirates.

  • Finnish Military decision to use Millog Oy (Patria's subsidiary) for army maintenance.

Overall chit chat

  1. 'Patria delivers its solutions to its strategic partners, the Finnish Defence Forces, and international market.'

  2. 'Patria's business models and effective processes support the company to sustain a higher profitability than the industrial average.'

  3. 'We understand the nature of our operating environment and what it means to us.'

  4. 'We are proud of our work, and we want to show it!'

  5. 'We are a flexible partner.'

  6. 'We know how to interact with different people in different cultures.'

  7. 'We understand the importance of co-operation and make it possible for all of us and our partners.'

The President and CEO (Jorma Wiitakorpi) says:
'The year 2007 was successful for Patria Group. We won several international contracts and now we are an active partner already on four continents. In cooperation with our customers and suppliers, we found a positive solution on the domestic market regarding the NH90 transport helicopter project as well as material maintenance for the Finnish army.'

  • Heavy investments in export business.

  • Vehicle and weapon systems and ammunition operations exceeded targets.

  • Successful cooperation with local partners.

  • 'During the year under review, a key milestone was the preparation of a new defence and security strategy in cooperation with the authorities.'

  • 'In 2007, I was pleased to notice that according to surveys, Patria is is an interesting employer for both technical engineering students and young professionals.'

Operations

  • 'In the future, Finland also intends to take active part in international crisis management operations and defence policy cooperation within the EU.'

  • 'The Finnish Defence Forces and Patria have for many years adapted their operations, systems and material maintenance to comply with NATO standards.'

  • Key development priorities: EU, NATO states and Arabian Peninsula.

  • EDA (European Defence Agency) to open up American market for European arms industry.

Land Solutions

  • Patria owns 19,9 % in EURENCO.

  • 'An active presence in local markets is the basis for successful international operations.'

Systems and solutions

  • 'The establishment of Kauhava's multinational pilot training centre has been a major effort of Patria and the Finnish Air Force.'

Personnel

  • 'Patria cooperates closely with educational institutes and takes part in curriculum development. For example, Patria and the Tampere University of Applied Sciences have begun a production-oriented aviation engineering program. Patria is also developing composite technology training in cooperation with with the Jamsa Region's Vocational Training Centre, and aircraft mechanic training in cooperation with several vocational college.'


Conclusion

And that was the report. I hope you did get an overview of Patria's operations and how these operations are not just sustaining the Finnish army, but also the international arms trade.

lauantai 2. helmikuuta 2008

Nyt se on pakko tehdä.

Yksi ikävystyttävä viittaus menneen päivän uutisiin, me kaikki tiedämme tapauksen, Jokelassa yksi sekopää tappaa kahdeksan ihmistä, ja media innostuu.

Nythän-me-olemme-kaikki-paniikissa-journalismi valtaa kaikki mediat, Seura ja Suomen Kuvalehti julkaisevat saman kansikuvan jossa on kolme luodinreikää lasissa. Ainoa ero on, että toinen kuvista on negatiivi.

Älykkäät ihmiset perustivat “in-memorium”-ryhmiä facebookiin. Yhä edelleen huudestaan esiin “painavia kansakuntaa yhdistäviä puheenvuoroja” (Poliittinen kommentaattori Antti Kokkonen, HS 15.12.07) mikä on ironinen käsite sinänsä: kuinka ne jotka vaativat “kansakuntaa” yhdistettäväksi, ovat samoja, jotka haluavat määritellä tämän yhtenäisyyden ehdot?

Olennaista on, että tämä surun hehkuttaminen myy, vaikkapa siksi, että se antaa ihmisille falskin mahdollisuuden ulkoistaa tunteitaan, kyse on todellisesta, mutta yksittäisestä tapauksesta. Ainoa systeemianalyysiin pyrkivä kysymys yleisessä keskustelussa oli, kuinka tämä häiriintynyt tapaus saattoi saada aseen käsiinsä niin helposti? Tähän ei pyritty vastaamaan, ei kysymään kysymyksiä vaikkapa metsästyksen tarpeellisuudesta. Eikö se ole vain tapa
kouluttaa tunteettomaan päätöksentekoon?

Mutta ei. Suru haluttiin ilmaista “kansallisena” ja väittää, että se “koskee meitä kaikkia”. Ei, en ollut shokissa luettani tästä, en edes kovin surullinen. Minua ärsytti asian jatkuva riepottaminen. Minun on kuitenkin itsenäkin pakko viitata asiaan, koska se kertoo paljon mediasta. Toden totta, pelkoa pyritään luomaan, ensinnäkin, koska journalistien integriteetti ei tässä asetu riepottamisen yläpuolelle.

Turvallisuuden puuttuminen saa ihmiset tunnetusti haluamaan lisää kontrollia. Naomi Klein on kirjoittanut hiljattain puheenvuoron shokkien käytöstä. En ole ehtinyt lukea tätä kirjaa, mutta jo sen erittelyvideo on mielenkiintoinen:



Olennainen kysymys on, miksi laajemmassa mittakaavassa vähäpätöinen tapaus saa niin paljon näkyvyyttä, samalla, kun toiminta, joka on paljon suuremmassa mittakaavassa, saa vastaansa lähinnä hännystelyä. Se sisältää myöskin saman filosofian, sillä erotuksella, että todellisen vallan takana on taloudellinen rationaalisuus.

Kun tarkastelemme Jokelan tappajan motiiveja, huomaamme, ettei niissä ole paljoa uutta. Alfred Hitchcockin elokuva Köysi, tai venäläisen kirjallisuuden klassikko Rikos ja Rangaistus ja sen päähenkilö Raskolnikov, jotka tekevät murhan, ja perustekevat sitä nietzscheläisellä nihilismillä, ja yli-ihmisajatuksella, toisaalta sosiaalidarvinistisella ajattelulla, jossa vahvat yksilöt
selviävät ja heikot kuolevat, Jokelan sekopääkin totesi halunneensa auttaa “luonnonvalintaa”. Näissä tarinoissa esiintyvät hahmot toki häviävät, samalla tuoden esiin sen, että he ovat vain amatöörimäisiä surkimuksia, mutta sellaisia, jotka heijastelevat niiden todellista logiikkaa, jotka ovat verrattomasti heidän yläpuolellaan.

Kuten oheinen dokumentti osoittaa, näin toimii esimerkiksi suomen valtio, ja erityisesti Euroopan suuret maat.

Suomen puolustusministeri Jyri Häkämies:

Minä ainakin kieltäydyn jatkamasta jotain mystistä Yhdysvallat-allergiaa tai sellaista politiikkaa, jossa puolustusmäärärahoja nirhataan niin kuin edellisen hallituksen aikana. (Häkämies SK 29/2007)

Jokainen voi verrata mielessään tätä “mystistä Yhdysvallat allergiaa” sekä kuvia Abu-Graibista, niin tietää, mistä puhun.

Samainen Häkämies, kun Afganistanin Hamid Karzai kysyi, voisiko Suomi lahjoittaa 100 000 rynnäkkökivääriä, halusi selvittää asiaa. Aseita ei luovutettu, mutta ei selvästikään hänen tahdostaan. Kaikki tarpeellinen tästä on sanottu Le Monde Diplomatique IV:n esipuheessa.

Edelleen, törkeästi lainaan edellämainittua lähdettä:

Koska tuottavuuden lisäämiseksi aseiden osia valmistetaan monissa eri paikoissa, eräät eurooppalaiset yritykset – kuten EADS – toimittavat osia ja teknologiaa uuden kiinalaisen taisteluhelikopterin Z-10:n kehittämiseen Kiinan asevientipolitiikasta välittämättä. Kiinahan on jo toimittanut sotakalustoa Sudanille.


Huomatkaamme, että Sudanin Darfurissa on meneillään masiivinen tuhokampanja, josta voimme lukea monesta lähteestä.

Lähes samanaikaisesti Ranska kuitenkin teki huomattavia asekauppoja Libyan kanssa. Libya ostaa 168 miljoonalla eurolla Milan-panssarintorjuntaohjuksia MBDA-yhtiöltä ja 128 miljoonalla eurolla Tetra-radiojärjestelmiä EADS-yhtiöltä. ”Mitä pahaa olen muka tehnyt?” puolustautui Ranskan presidentti Nicolas Sarcozy.
”Löytänyt markkinoita? Hankkinut töitä ranskalaisille yrityksille?”

Maurice Lemoine (Le Monde Diplomatique 24.10.2007)

Katsotaan seuraavaa kohtaa raportistamme tarkemmin:

Patrian omistama Nammo omistaa Talley Defense Systemsin, joka puolestaan toimittaa USA:n armeijalle M72 LAW-kertasinkoja. USA:n armeija käyttää tätä panssarintorjunta-asetta kaikilla taistelualueillaan.

Ei tarvitse tietää mitään asetekniikasta todetakseen että mosquito on keveämpi ase kuin (taisteluhelikopteri) Z-10, tai (kertasinko) M72 LAW. Sen voi melkein jo päätellä nimestä. Ja siitä, että mosquito on käsiase.

Lehdet haluavat korostaa kahdeksan ihmisen murhaa, kun ne voisivat keskittyä vaikkapa kurdien tilanteeseen Turkissa. Ongelma vain on siinä, että Turkki on Naton jäsen ja suorittaa vainojaan Naton kalustolla. Nämä samaiset lehdet puolestaan haluavat Suomen Naton jäseneksi patologisella innolla.

Lehdet haluavat korostaa kansallista yhtenäisyyttää, kun olisi mielekkäämpää todeta valtiokoneiston toimivan tavalla, joka osoittaa, ettei sillä ole mitään laillisuuden tai moraalin käsitystä, vaan ainoastaan vallalla on merkitystä, sen raporttimme osoittaa liiankin selvästi. Samalla vaikkapa Lehtomäen into auttaa Patriaa vienninedistämisessä, tai Häkämiehen lausunnot maailmanpolitiikasta, osoittavat että heille ei ole muuta kuin vahvimman selviytyminen ja maailma, jossa “ihmisyys on yliarvostettua”.

Eikä tässä toimita vain suurvaltojen - joiden suhteen argumentit erityisesti pätevät – paineessa, vaan mennään pidemmälle. Pidemmälle kuin esimerkiksi edellinen hallitus, jonka suhteellinen humaanius sai aikaan epäilyjä “transatlanttisten suhteiden” osalta. Tämä tarkoitti myyntisopimuksia. Mikä siis on kahdeksan ihmisen hinta, näille samoille lehdille ja niiden kommentaattoreille? Miksi niiden toimittajat eivät vaadi enempää, että pääsisivät vaikuttamaan maailmaan?

Voiko minun näkemystäni sitten pitää nihilistisenä, tai tunteettomana? Jos kerran nämä ihmiset ovat kuitenkin esillä, miksi se ei heräta minussa tunteita? Kuinka voin elää sen kanssa, jos katson maailman olevan sellainen kuin kirjoitan? Helposti. Kahdeksan yksittäistä ihmistä (joita en tunne) ovat melko vähäinen asia, kun niitä verrataan niihin miljooniin, miljardeihin, jotka kärsivät maailmanjärjestyksen kanssa, puhumattakaan siitä, kun otetaan huomioon muut lajit. Kuitenkin voimme elää, kokea iloa ja olla olemassa. Miksi?

Koska, vaikka sodasta hyötyjiä olemme me kaikki, vaikkapa vain omistaessamme tuotteita jotka pitävät sisällään virtapiirejä, niin mahdollisuutemme vaikuttaa näihin rakenteisiin on rajallinen. Ja tavallaan on totta, että “jos kaikki ovat syyllisiä kaikkeen niin kukaan ei ole syyllinen mihinkään”. Ei juuri ole syytä pelkoon, vaikkapa Helsinki on loppujen lopuksi hyvinkin turvallinen paikka elää. Tavat joilla maailma on miellyttävä ja kaunis, eivät muodosta uutisia.

Toki maailmassa on paljon pahaa. Silti me kaikki olemme syntyneet maailmaan, ja meillä on oikeus elää, olla toistemme lähellä, ja olla onnellisia. Lisäksi auttaa, kun tietää, että samat ihmiset, jotka vaativat meiltä “työtä ja tehokkuutta” ovat vastuussa niistäkin institutionaalisista valheista, joita on edellä kuvattu. Meidän on toki oltava idealisteja. Kuitenkaan, tätä idealismia ei tule suunnata valtaan, vaan juuri ja nimenomaan päin vastoin.

Eikä pidä olla mustavalkoinen: vaikka esimerkiksi lehdistön rajoitteet ovat ilmeiset, on silti toimittajia, jotka voivat tehdä oikeaakin toimitustyötä.


Artikkelin kirjoittanut Heikki Sovijärvi